|
Korvatunturilla joulun juhlaateria aloitetaan maus- teisella kalalla. Suurista purnukoista nostellaan lautasille lasimestarin silliä ja sinappisilakoita. Viereen ammennetaan tietysti reilusti rosollia ja kaiken kruunaa kiiltäväpintainen, imelä joulu- limppu, josta leikataan usean sentin paksuisia, tuoksuvia viipaleita. Jouluaterian kohokohta on tietysti mehukas kinkku, mutta kinkun keralla tarjotaan hauki-korvasienimurekkeella täytettyä lohta.
Mitä vielä puuttuu? Tontut rakastavat pork- kanalaatikkoa, lanttulaatikkoa ja maksalaatikkoa. Kaikista suussasulavin on kuitenkin imelletty perunalaatikko, jonka rapsakka kuori on erityisen suuressa suosiossa. Juomana on kotikaljaa, joka sammuttaa janon paremmin kuin mikään muu juoma maailmassa, sekä poronmaitoa, jossa arvellaan piilevän tonttujen ja Joulupukin pitkän iän salaisuuden. Jälkiruuaksi syödään hampaissa narskuvaa leipäjuustopaistosta ja kesän makuisia |
|

hilloja, joita löytyy aina Joulumuorin salaisista herkkukätköistä. Lopuksi juodaan tietysti vahvaa, hyvää kahvia jonka koreat piparkakut ja muheva hedelmäkakku sulostuttavat. |